Jos saisit ottaa vain yhden repun mukaan, kun pakenet kotimaastasi, mitä pakkaisit mukaan? Helinä Rautavaaran museon empatiapeli ”Tuhat ja yksi tarinaa maahanmuutosta” rakentuu tällaisten reppujen ympärille. Empatiapeliä ohjanneen Helka Saarisen mukaan monelle Suomeen turvapaikanhakijana tulleelle repusta kehittyi tärkeä pala menneisyyttä, josta pidettiin tiukasti kiinni. Repusta saattoi löytyä muuttamisen kannalta olennaisia asioita kuten henkilötietopapereita ja vaatteita, mutta myös muistoja, kuten rakkaita esineitä. Myös itse empatiapeli alkaa repuista, joista osa on Suomeen pakolaisilta tulleilta ihmisiltä.
”Reppuihin liittyi paljon muistoja. Turkista Kreikkaan kumiveneellä matkustaessa ei saanut ottaa reppua mukaan, mutta osa piilotti silti repun takin alle. Eräskin yritti kolme kertaa meren ylitystä ja joutui viimeisellä kerralla heittämään repun mereen”, kertoo Saarinen.
Pelin tarkoituksena on auttaa ymmärtämään syitä maahanmuuton takana ja hahmottamaan oleskelulupaprosessia. Pelissä onkin tarkoitus auttaa viittä fiktiivistä hahmoa täyttämään oleskelulupahakemus vihjeiden perusteella. Hahmojen kertomukset pohjautuvat oikeiden pakolaistaustaisten nuorten haastatteluihin ja vihjeinä on muun muassa päiväkirjamerkintöjä.
”Ihminen, joka ei ole kokenut pakolaisuutta, on vaikea ymmärtää myös sitä. Pelillä on tarkoitus tuoda esille ihminen ilmiön takaa”, toteaa Saarinen.
Syitä lähteä on useita
Maahanmuuttaja on kattokäsite kaikille maasta toiseen muuttaneille. Maahanmuuttaja on Saksasta Suomeen rakkauden perässä muuttanut, Marokosta työn perässä muuttanut tai Afganistanista turvan perässä muuttanut. Pakolainen on taas pakolaisaseman saanut henkilö, joka pakenee kotimaastaan. Turvapaikanhakija hakee taas erikseen oleskeluluvalla turvapaikkaa vieraasta valtiosta. Yli puolet maailman pakolaisista on lapsia, kuten pakopeliin haastatellut Suomeen yksin alaikäisinä tulleet nuoret. Termit ja tilastot eivät kuitenkaan kerro kaikkea.
”Tilastojen ja numeroiden takana on aina oikea ihminen, jolla on omanlaisensa kokemukset”, toteaa Saarinen.
Pakopeliin haastatteluista nuorista moni ei voinut jäädä kotimaahansa, koska se tiesi turvattomuutta. Osa tuli köyhistä oloista, osa ei voinut opiskella, osan perhettä uhattiin, osaa uhkasi pakkovärväys armeijaan, osa eli konfliktien keskellä ja osa haaveili paremmasta tulevaisuudesta.
”Paljon puhutaan siitä, millainen on oikea pakolainen. Voiko pakolaisella olla älypuhelin tai hienot vaatteet. Syitä lähteä on kuitenkin useita, ei voida niputtaa kaikkia yhdeksi isoksi massaksi nimeltään pakolaiset”, toteaa Saarinen.
Esimerkiksi vuonna 2015 ihmeteltiin, miksi niin monet nuoret miehet hakevat turvapaikkaa myös Suomesta. Saarinen tuo esille, että usein perheellä ei ole ollut välttämättä rahaa lähettää turvaa etsimään kuin yhden ihmisen ja nuori mies on nähty parhaimpana vaihtoehtona.
”On pohdittu sitä, kuka voidaan lähettää perheessä, kuka on isoimmassa vaarassa, kuka pystyy menemään vaarallisen matkan” Saarinen kertoo.
Saarinen myös painottaa, että päätös lähteä ei ole helppo. Sitä on usein mietitty pitkään, koska kyseessä on kuitenkin kotimaa. Lopulta lähtö saattaa tulla kuitenkin yllättäen ja mukaan tarttuu vain repullinen tavaraa.
Moni joutuu todistelemaan itseään, vielä oleskelulupapäätöksenkin jälkeen
Suomessa on arvioitu olevan yli 5000 ihmistä paperittomuusihan alla, odottamassa oleskelulupapäätöstä. Osa on odottanut päätöstä vuodesta 2015 saakka – eli yhteensä seitsemän vuotta.
”Jotkut saattavat ajatella, että oleskeluluvan saaminen on helppoa ja että Kelalta saa heti rahaa, vaikka todellisuus on jotain ihan muuta”, toteaa Saarinen.
”Oleskelulupaa hakiessa joutuu kauheasti todistelemaan itseään, elämään epätietoisuudessa ja pelkäämään sitä, että palautetaanko kuolemaan.”
Todistelutaakka ei kuitenkaan Saarisen mukaan putoa, vaikka saisikin oleskeluluvan.
”Moni kokee paineita siitä, että joutuu olemaan jotenkin ekstrahyvä kansalainen. Että jos tekee jotain väärin ja väsyy, niin se leimataan koko yhteisön ongelmaksi”
Saarisen mukaan oleskeluluvan saamisen jälkeen monella pelin haastatteluihin osallistuneilla on voinut olla tyhjä olo. Samaan aikaan on kiitollinen, mutta ei tiedä mitä perheelle on tapahtunut tai saako kaveri myöskin oleskelulupaa.
”Asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Joka ikinen päivä voi olla stressaavaa, kun et tiedä mitä tulevaisuus on.”
Tuhat ja yksi tarinaa maahanmuutosta -empatiapelin ohjeistuksen voi tilata Helinä Rautavaaran museolta info@helinamuseo.fi tai helka.saarinen@helinamuseo.fi. Peli on maksuton ja se kestää 45–60 minuuttia. Peli oon suunnattu 8. ja 9. luokkalaisille ja toisen asteen oppilaille.
