”En oikein tiedä, tulinko syrjityksi sen takia, että olen homo vai sen takia, että olen musta, mutta syrjityksi tulin”, kertovat Yasmin Yusufin asiakkaat usein kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa.
Yusuf toimii sosiaali- ja nuorisopalveluiden asiantuntijana Helsinki Pride -yhteisön Together with Pride -toiminnassa. Together-toiminta on vuodesta 2015 tarjonnut tukea seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville turvapaikanhakijoille ja pakolaistaustaisille ihmisille.
Työssään Yusuf näkee lähietäisyydeltä, millaisia haasteita LHBTIQA+-turvapaikanhakijat kohtaavat niin turvapaikanhakuprosessissa kuin arkielämässään. Syrjinnän kohteeksi voi joutua monesta syystä.
”On sekä ennakkoluuloja ja stereotypioita liittyen etnisiin vähemmistöihin että homofobiaa ja transfobiaa. On aika iso paketti olla yksilö siinä puristuksessa.”
Mediakuvaston ja yhteiskunnallisen keskustelun kautta käsitys turvapaikanhakijoista voi muodostua turhan suppeaksi. Turvapaikanhakijoita tulee Suomeen ympäri maailmaa.
“Turvapaikkaa hakevien joukko on moninainen. Together-toimintaan tulee asiakkaita laajasti eri maista ja maanosista”, painottaa Yusuf.
”Hyvin ahdas käsitys Lähi-idästä ja Afrikasta tulevista turvapaikanhakijoista ei toiminnassamme pidä paikkaansa.”
Ihmiset joutuvat pakenemaan kotimaastaan hyvin erilaisista syistä. Yusufin mukaan ihmisen tilanne voi hankaloitua pikkuhiljaa ja toisaalta lähtö voi tapahtua hyvinkin nopeasti esimerkiksi kiinni jäämisen seurauksena. Lähtömaan yhteiskunnallinen tilanne luonnollisesti vaikuttaa myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin.
Transsukupuolinen turvapaikanhakija voi kohdata erilaista syrjintää kuin seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva – kummankin tunnistamisessa haasteita
Seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen voivat olla perusteita turvapaikan saamiselle, mikäli henkilö on vaarassa tulla vainotuksi vähemmistöön kuulumisen takia kotimaassaan. Aina turvapaikan saaminen seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen perusteella ei ole itsestään selvää.
Myöskään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n lausunnon mukaan eri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen niin lähtö- kuin kohdemaissakin kohtaamissa haasteissa on yhtäläisyyksiä, mutta myös eroja.
”Venäläisen LHBTIQA+-turvapaikanhakijan kohtaama vaino voi olla hyvin erilaista kuin kamerunilaisen, mutta siinä voi olla hyvin paljon myös samaa”, Yusuf sanoo.
Lesbojen kohtaama syrjintä voi olla monitahoista: lesbouden lisäksi etniseen vähemmistöön kuuluminen ja naiseus altistavat syrjinnälle ja turvattomuudelle. Heikosta taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta asemasta voi olla vaikeaa paeta vainoa ja suojella sekä elättää itseään uudessa maassa. Turvapaikkoja myönnetään vähemmän lesbouden kuin homouden perusteella.
Viranomaiset eivät välttämättä usko turvapaikanhakijamiehen olevan homo, jos hän ei vastaa länsimaissa homouteen liitettyjä oletuksia ja stereotypioita. Kaikkien seksuaalivähemmistöjen kohdalla uskottavuutta viranomaisten silmissä vähentää se, jos henkilö on ollut heterosuhteissa tai -avioliitossa.
Transsukupuoliset ovat lausunnon mukaan erityisen alttiita seksuaaliselle hyväksikäytölle ja väkivallalle sekä syrjinnälle. Liikkuminen ja rajanylitys on haastavaa, kun henkilöllisyystodistuksen sukupuolimerkintä ei vastaa ihmisen sukupuolta ja sen ilmaisemisen tapaa. Suomessakaan transsukupuoliselle henkilölle ei taata pääsyä sukupuolta vahvistaviin hoitoihin, koska aikuisilla turvapaikanhakijoilla on oikeus vain akuuttiin ja välttämättömään terveydenhuoltoon.
Turvapaikkaprosessissa erityisen haavoittuvassa asemassa ovat vuosina 2015–2016 Suomeen tulleet henkilöt. Kun kymmenettuhannet ihmiset hakivat Suomesta turvaa, samaan aikaan turvapaikan myöntämisen kriteereitä kiristettiin ja näyttötaakkaa kasvatettiin.
Näiden Suomeen saapuneiden ihmisten asioita ei ole välttämättä missään vaiheessa käsitelty kunnolla, ja moni heistä on elänyt vuosia epävarmassa ja turvattomassa tilanteessa. Haasteina on ollut muun muassa nopeat puhuttelut, joissa turvapaikanhakija ei ole päässyt kertomaan tilanteestaan kunnolla. Haasteita on ollut myös oikeusavun piiriin pääsemisessä.
Yusuf kertoo, että myös kehitystä on tapahtunut ja että myöhemmin tulleiden tilanne on monin paikoin helpompi. Turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa on parannettu muun muassa ulkomaalaislakiin ja oikeusapulakiin tehdyillä muutoksilla. Hakijoilla on aina oikeus oikeusavustajaan turvapaikkaprosessin alusta asti, ja nykyään LHBTIQA+-turvapaikanhakijoilla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet saada oikeudellista tukea mukaan myös Maahanmuuttoviraston puhutteluihin.
”En sano, että asiat olisivat täydellisesti nytkään. Mutta kyllä se prosessi on mennyt paljon paremmaksi ja kehittynyt viime vuosina”, Yusuf kertoo.
Turvapaikkapuhuttelun yksi ongelmista on se, että odotetaan selkeää kerrontaa länsimaisin käsittein
Turvapaikkapuhutteluissa on kuitenkin edelleen samoja ongelmia kuin vuonna 2015. Hakijat eivät usein vieläkään koe, että pystyisivät puhuttelutilanteessa kertomaan kokemuksistaan turvallisesti.
Maahanmuuttoviraston sivujen mukaan turvapaikkapuhutteluissa keskitytään siihen, miten ihminen kertoo seksuaalisesta suuntautumisestaan tai sukupuoli-identiteetistään. Turvapaikkapäätöstä tehtäessä arvioidaan kertomuksen uskottavuutta ja sitä, onko henkilöllä syytä pelätä vainoa kotimaassaan.
LHBTIQA+-turvapaikanhakijoilla on usein taustallaan kompleksisia ja monisyisiä traumoja. Traumat vaikuttavat jaksamiseen ja kykyyn kertoa omista tunteista ja kokemuksista. Turvapaikkapuhutteluja on kritisoitu siitä, että niissä haavoittuvaisessa tilanteessa olevalta ja traumatisoituneelta ihmiseltä odotetaan hyvin jäsenneltyä ja lineaarista kertomusta elämästään ja identiteetistään. Lisäksi oletetaan, että omaa identiteettiä ja omia kokemuksia sanoitetaan länsimaisin käsittein.
”Turvapaikkaprosessissa tämä näyttäytyy asiakkaillemme erityisenä haasteena siten, että moni heistä ei tunne niin kutsuttua sateenkaarisanastoa”, toteaa Yusuf.
Yusuf huomauttaa, että usein turvapaikanhakijan identiteettityö on perustavanlaatuisesti kesken. Jos normista poikkeavaa seksuaalista suuntautumista ja/tai sukupuolta on joutunut peittelemään, siitä ei välttämättä ole uskaltanut puhua kenellekään.
”Ei olla ikinä päästy pohtimaan, kuka on tai peilaamaan omia kokemuksia turvallisesti oikeastaan kenenkään kanssa.”
Jos hakija ei sanoita identiteettiään odotetulla tavalla, kerronta voi näyttäytyä viranomaisten mielestä epäuskottavana ja johtaa hakemuksen hylkäämiseen.
Turvapaikkapuhuttelujen haasteet eivät rajoitu Suomeen. Vaatimukset länsimaisen käsitteistön käytöstä ja lineaarisesta tarinankerronnasta sekä stereotyyppiset käsitykset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ovat Euroopan maissa enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Yusuf uskoo, että silloin kun suomalainen vastaanottojärjestelmä ei ole ylikuormitettu ja siellä työskentelee koulutettua henkilökuntaa, ihmisen tarpeet tunnistetaan jo vastaanottokeskusvaiheessa ja hänet ohjataan tarvittavien palveluiden äärelle. Tällöin turvapaikanhakija saa ympärilleen turvallisia ammattilaisia ja vertaistukea, jolloin hän pystyy valmistautumaan puhutteluihin paremmin.
LHBTIQA+-turvapaikanhakijalle asuinpaikalla on väliä
Suomeen saapuva turvapaikanhakija majoitetaan vastaanottokeskukseen, joita on ympäri Suomea niin suurissa kaupungeissa kuin pienillä paikkakunnilla. Maahanmuuttoviraston verkkosivuilla kerrotaan, että turvapaikanhakijan majoittamisessa huomioidaan hakijan ikä, sukupuoli ja mahdollinen erityistilanne.
Käytännössä turvapaikanhakijaa ei aina voida majoittaa sellaiselle paikkakunnalle, jossa hän saisi tilanteensa ja identiteettiprosessinsa kannalta tärkeää tukea ja ohjausta.
”Olemme sitä mieltä, ettei pääkaupunkiseudulla ole riittävästi pysyviä vastaanottokeskuksia LHBTIQA+-hakijoille, ja meidän hakijamme kohtaavat edelleen jatkuvasti uhkaa siirrosta”, Yusuf toteaa.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville kysymys asuinpaikasta on keskeinen kolmesta syystä. Ensinnäkin suuremmissa kaupungeissa LHBTIQA+-turvapaikanhakija pääsee helpommin erikoistuneen vertais- ja ammattilaistuen piiriin. Tällaista tukea tarjoavat Suomessa yleensä järjestöt, joiden toimipisteet sijaitsevat kaupungeissa.
Toiseksi kyse on turvallisuudesta. Tarve asua tietyllä alueella altistaa LHBTIQA+-turvapaikanhakijat monenlaiselle riistolle ja hyväksikäytölle. Pienillä paikkakunnilla vähemmistöjen edustajat taas ovat usein eri tavalla näkyvillä kuin suurissa kaupungeissa.
”Kokemuksemme pohjalta voi sanoa, että pienemmissä kaupungeissa asiakkaat ovat kokeneet vielä enemmän kiusaamista, häirintää ja uhkailua, jopa väkivaltaa”, Yusuf sanoo.
Kolmas näkökulma tulee keskeiseksi, jos henkilöä ollaan siirtämässä paikkakunnalta toiselle kesken turvapaikkaprosessin. Viimeistään se konkretisoituu yleensä silloin, kun henkilölle myönnetään turvapaikka eli pakolaisasema. Tässä vaiheessa henkilö on usein kiinnittynyt ympäröivään yhteisöön, jossa tutut ihmiset tarjoavat tärkeää tukea.
Kuntapaikkaa ei kuitenkaan aina saa sieltä, missä ihminen on asunut päätöstä odottaessaan. Kun ihminen irrotetaan jo rakennetuista tukiverkostoista, on sillä negatiivisia vaikutuksia jaksamiseen ja mielenterveyteen.
”Siinä vaiheessa, kun ihminen saa turvapaikan, hän huomaa usein, ettei saakaan niin vahvasti tukea asunnon etsintään. Näin on erityisesti silloin, jos hän haluaa jäädä sille alueelle, jolla on saattanut asua hyvinkin pitkään”, Yusuf harmittelee.
Tukea tarvitaan myös turvapaikan saamisen jälkeen
Turvapaikan saaminen on ihmiselle valtava helpotus, mutta myös pakolaisaseman saamisen jälkeinen aika voi olla henkisesti kuormittavaa. Usein mielenterveyden haasteet pahenevat tai muuttavat muotoaan rankan turvapaikkaprosessin jälkeen. Kun palautuksen uhka väistyy, ihmisen mielessä vapautuu tilaa menneiden asioiden käsittelylle.
”Sen jälkeen, kun perusasiat on saatu kuntoon, eli on katto pään päällä, työ- tai koulutuspaikka ja asiat rullaavat, useilla tulevat hyvin vahvasti esiin ne asiat, jotka on jättänyt käsittelemättä ja traumat, joita ei ehkä ole päässyt purkamaan”, Yusuf kertoo.
LHBTIQA+-turvapaikanhakijat ja -pakolaiset kärsivät usein yksinäisyydestä. Monet on suljettu seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen takia perheen ja yhteisön ulkopuolelle, eikä kukaan perheestä välttämättä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.
Mielenterveyspalveluiden huono saatavuus ja pitkät jonotusajat näkyvät myös Together-toiminnan asiakastyössä. Vaikka ruuhkautuneeseen tilanteeseen ei voikaan ulkopuolelta vaikuttaa, pyrkivät Together-toiminnan ammattilaiset toimimaan ”viranomaistulkkeina” ja kertomaan, millaisista palveluista asiakas voisi hyötyä.
Together with Priden asiakastyö ja vertaistukitoiminta eivät korvaa mielenterveyspalveluita, mutta niiden merkitys itsetuntemuksen ja yhteenkuuluvuuden rakentamisessa on valtava. Yksilötapaamiseen tuleva kohdataan yksilönä, jonka ajatuksia kuunnellaan ymmärtäen ja tuomitsematta. Ryhmätoiminnassa omista tuntemuksista voi puhua vailla pelkoa torjutuksi tulemisesta. Siellä ihminen pääsee viettämään aikaa ja tekemään asioita osana turvallista yhteisöä, antamaan ja saamaan tukea sekä nauramaan.
”Suurin osa vertaistukitoiminnassa käyvistä ihmisistä kutsuukin tätä yhteisöä perheekseen”, Yusuf kertoo hymyillen.
Juttua varten on haastateltu Together with Pride -toiminnan sosiaali- ja nuorisopalveluiden asiantuntija Yasmin Yusufia.
Lue lisää:
Amnesty International 2016: Ylpeästi pakolaisten puolesta
Valtioneuvoston kanslia 2018: Turvapaikanhakijat oikeusavun asiakkaina
