Arviolta noin 37 000 vuotta sitten homo sapiens keräsi kimpsunsa, asettautui mukavasti nykyään Eurooppana tunnetulle alueelle ja sysäsi liikkeelle eurooppalaisen identiteetin kehittymisen. Voisi kuvitella, että kymmenien tuhansien vuosien aikana olisi muodostunut selkeä kuva siitä, mitä on eurooppalaisuus. Silti edelleen tuon käsitteen määritteleminen raavituttaa päätä ja herättää liudan lisäkysymyksiä.
Doorilaiset, joonilaiset ja korinttilaiset pylväät kannattelevat eurooppalaista kulttuuria ainakin historian kirjojen mukaan. Antiikista singahtanut demokratiakäsitys (tosin tuolloin vain vapaita miehiä koskettava) on ollut eurooppalaisten valtioiden perustuskivi ja juuri. Yhteisiä jaettuja traumoja löytyy ruttojen ja sotien muodossa. On myös kuningas- ja ruhtinaskuntia, niiden romahduksia sekä vapautta, tasa-arvoa ja veljeyttä vallankumousten muodossa.
Pylväät, demokratia ja jaetut traumat eivät kuitenkaan vielä riitä selittämään eurooppalaisuutta. Kurkataanpa siis syvemmälle Eurooppa-soppaan ja katsotaan, mistä kaikista ainesosista se koostuu.
Maanosa nimeltään Eurooppa ja sen asukkaat
Aasian ja valtameri Atlantin välimaastossa lepää Eurooppa. Se on konkreettisesti kiveä, maata, vesistöjä ja kasvillisuutta. Se on alue, jonka rajojen sisäpuolella eläviä ihmisiä kutsutaan eurooppalaisiksi. Suomalaiset, ranskalaiset, saksalaiset, italialaiset, osa venäläisistä ja jopa savolaiset ovat eurooppalaisia. Eurooppalaisuus käsitteenä on sidottu hyvin pitkälti maantieteeseen ja se on ollut olemassa niin pitkään kuin käsite Euroopastakin. Ei ole Eurooppaa ilman eurooppalaisia. Se ei tarkoita, että eurooppalainen identiteetti omaisi yhtä pitkät juuret.
Vaikka Euroopalla maanosana on pitkä historia, on varsinainen eurooppalainen yhdentyminen lähtenyt käyntiin pian kansallisvaltioiden synnyn jälkeen 1900-luvun puolella. Itseasiassa yhtenäisyyttä on sekä kansallisvaltioissa että Euroopassa luotu samoilla eväillä. Kansallisvaltioiden tärkeiksi symboleiksi ovat nousseet tietenkin rajat mutta myös oma valuutta, lainsäädäntö, kieli ja lippu. Siis melkein samat kuin Euroopan yhdentymisprojektilla Euroopan unionilla: on omat rajat, oma EU-lainsäädäntö, yhteisvaluutta euro, oma tähtilippu ja vapaa liikkuvuus alueen rajojen sisällä. Riittääkö yhteinen maanosa, liput, valuutta ja lait kuitenkaan yhdistämään eri maissa ja kulttuuripiireissä elävät ihmiset yhteisen eurooppalaisen identiteetin alle?
Jos peruutetaan historiassa hieman taaksepäin 1900-luvun taitteeseen, jolloin suurin osa tuntemistamme eurooppalaisista kansallisvaltioista syntyi, olisimme voineet kysyä varmasti saman kysymyksen: riittääkö yhteinen maa yhdistämään eri kulttuuripiireissä elävät ihmiset saman kansallisen identiteetin alle, kuten Itävallan saksan-, kroatian-, unkarin- ja sloveniankieliset, nykyisen Bosnia ja Hertsegovinan bosniakit, serbit ja koraatit tai ihan Suomen suomenkieliset, ruotsinkieliset, saamelaiset, romanit ja tartaarit? Kansalliset identiteetit ovat olleet osittain samanlaisia rakennusprojekteja kuin eurooppalaisuus. Itse maantiede ja symbolit eivät kuitenkaan ole isoin eurooppalaisen yhdentymisen tekijä, vaan taustalla on mikäs muukaan kuin sota.
Ei eurooppalaisuutta ilman sotaa ja rauhaa
Eurooppalaisuus on melkein kuin synonyymi sodalle. Miekkojaan kalistelevat eurooppalaiset, Napoleon sotaratsunsa selässä, tykit ja vallihaudat värittävät Euroopan historiaa. Naapurimaat sodassa keskenään. Maan sisällä kansa sodassa keskenään. Yksi maa sodassa koko muuta Eurooppaa vastaan. Sotaa sodan perään. Kunnes tuli toinen maailman sota ja kamelin selkä katkesi.
Eurooppalaisten arvojen on sanottu nousseen kriiseistä. Eurooppalaisen aatehistorian professori Kaius Tuori on kuvaillut, että eurooppalaisten kantamat syvälle menevät arvot ovat syntyneet järkyttävistä kokemuksista. On jouduttu miettimään, miten vastaavanlaiset kauheudet voitaisiin estää ja mikä meitä eurooppalaisia yhdistää. Euroopan varsinainen yhdentyminen kohti nykyään tuntemaamme eurooppalaista identiteettiä on käynnistynyt varsinaisesti toisen maailman sodan jälkeen, kun haluttiin taata, että mitään vastaava ei tarvitsisi kokea. Niinpä sai alkunsa Euroopan unionin esiaste Euroopan hiili- ja teräsyhteisö.
Yhteisön tarkoituksen oli yhdistää riitapukarit Saksa ja Ranska kaupankäynnin keinoin sekä tietenkin estää sotien puhkeaminen. Sittemmin noiden kahden muodostamasta liitosta tuli houkutteleva myös muille maille ja jengi on kasvanut vuosien saatossa 27 maan sisältäväksi Euroopan unioniksi.
Euroopan unionia on kuvailtu yhdeksi parhaiten onnistuneimmaksi rauhanprojektiksi. Eurooppa-tutkimuksen akatemiatutkija Timo Miettinen on todennut, että Eurooppa on tapa hallita sodan ja rauhan kysymyksiä. Jaettu kulttuuri ja arvot pitävät eurooppalaiset samassa leirissä ja estävät heitä kääntymästä toisiaan vastaan. Ainakin periaatteessa.
Taas kasvanut kansallisuusaate on vetänyt osan ihmisistä syvälle maansa poteroihin huutelemaan ”Siellä missä EU, siellä ongelma”. Riittääkö yhteiset eurooppalaiset arvot pitämään meidät kavereina vai jyrääkö kansallistunne yli?
Kaiken pohjalla inhimillisyys – tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, demokratiaa ja vapautta
Euroskeptisten voimien noususta huolimatta EU:lla näyttää pyyhkivän hyvin. Tuoreimman Eurobarometrin mukaan 70 prosenttia eurooppalaisista kannattaa Euroopan unionia ja 56 prosenttia identifoi itsensä eurooppalaisiksi. Ja jos rehellisiä ollaan, niin ei ihme.
Euroopan unionin arvot perustuvat aika kivoihin ja tärkeisiin asioihin. Ihmisarvo, vapaus, demokratia, tasa-arvo, oikeusvaltioperiaate ja ihmisoikeudet ovat Lissabonin sopimuksessa (2009) vahvistetut Euroopan unionin perusarvot, joiden edistäminen on unionin keskeinen päämäärä. Kukapa näitä ei haluaisi kannattaa ja pitää myös omina arvoinaan? Euroopan unionille on jopa myönnetty vuonna 2021 Nobelin rauhanpalkinto rauhan, sovinnon, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisestä.
Missään tyhjiössä arvot eivät ole syntyneet, vaan ne ovat tulosta historian tapahtumista. Vuonna 1918 monet keisari- ja kuningaskunnat pyyhkiytyivät kartalta ja tilalle syntyivät kansallisvaltiot, demokratia ja kansanvalta kuten myös ajatus vähemmistöjen suojelemisesta ja ihmisoikeuksista. Sitten oli myös se toinen maailman sota, jonka hirveydet on pyritty estämään vahvistamalla inhimillisiä ja yhteisiä arvoja. Arvot ovat kuitenkin abstrakti käsite ja esimerkiksi demokratiallakin on monia eri sävyjä. Kuinka hyvin arvot näyttäytyvät todellisessa elämässä? Onko eurooppalaisuus yhtäkuin sen arvot?
Eurooppalaisuus = ylimielisyys?
Jos Eurooppa rakentuu arvoille, on Euroopan rakenteiden nähty olevan viime aikoina horjuvalla alustalla. On puhuttu jopa Euroopan arvokriisistä. Unkari ja Puola ovat toistuvasti heikentäneet ihmisoikeuksia ja vapautta esimerkiksi tiukentamalla aborttilainsäädäntöä, kaventamalla lehdistönvapautta sekä kieltämällä homoseksuaalisuudesta opettamisen kouluissa. EU on näyttänyt seisovan tumput suorina arvokriisin edessä ja monet ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet järeämpiä toimia.
Arvokriisi ei ylety pelkästään käsittämään eurooppalaisia, vaan myös viime vuosien pakolaiskriisit ovat valitettavasti horjuttaneet syvää luottamusta ihmisoikeuksien toteutumiseen. Läpipääsemättömät aidat, hökkelimäiset pakolaisleirit ja Välimeren tuhannet kuolonuhrit tuntuvat viestivän, että eurooppalaisuus ei kuulu kaikille. Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivanen on todennut, että pakolaiskriisi on asettanut eurooppalaiset pohtimaan omaa suhdettaan universaaleihin ihmisoikeuksiin perustuvaan ajatteluun.
Eurooppalaisten arvokarttaa ei tahraa pelkästään nykyaika, vaan myös historian taakka. Kolonialismin, kansojen riistämisen ja sorron rakenteet näkyvät edelleen maailman valtasuhteissa ja ihan vaikka siinä, millä hinnalla banaani tänne kotoeurooppaan kiikutetaan entisistä siirtomaista. Se näkyy myös ajatteluna eurooppalaisen, länsimaalaisen kulttuurin ylivertaisuudesta, eurooppalaisista ikään kuin muiden maiden opettajana. Eurooppalainen kulttuuri on historian saatossa ja edelleen nähty maailman historian päätepisteenä, johon kaikki kulttuurit tähtäävät, kuten Kaius Tuori asian ilmaisee.
Eurooppakeskeisyys näkyy oppikirjoissa asti. Esimerkiksi Afrikan historia käsitellään täysin eurooppalaisesta näkökulmasta ensin ihmisten alkukotina ja sitten kolonialismin kohteena, pyyhkien tuhansien vuosien historian välistä. Historioitsija Peter Frankopa on sitä mieltä, että läntinen ylemmyydentunto sokaisee katseemme ja missaamme muun muassa lähi-idässä sen, että eurooppalainen kulttuuri sellaisenaan ei istahda sinne eikä välttämättä tarvitsekaan.
Unionin tunnuslause moninaisuudessaan yhtenäinen tarkoittaa sitä, että vaikka jokaisella maalla on oma kulttuurinsa, niin kaikkien tulisi jakaa samat arvot osana EU-jäsenyyttä. Nyt tunnuslauseen sanoma on hieman retuperällä, mutta toivoa on nähty nuoremmissa sukupolvissa, jotka ovat syntyneet yhtenäisyyden aikaan ja joille arvot ovat itsestäänselvä puolustuksen aihe.
Globaalit maailmankansalaiset
Jos olet syntynyt 1990-luvun puolella tai jälkeen, koet todennäköisemmin itsesi enemmän eurooppalaiseksi kuin sinua vanhemmat sukupolvet. Eurooppanuorten tutkimuksen mukaan 81 prosenttia nuorista pitää suomen EU-jäsenyyttä hyvänä asiana ja 89 prosenttia identifioi itsensä Euroopan unionin kansalaisiksi. Eurooppalainen identiteetti on jopa vahvempi kuin oman paikkakunnan identiteetti. Moni nuori kokee itsensä enemmän maailmankansalaiseksi kuin vaikka ylöjärveläiseksi. Eurooppalaisuus on siis osittain sukupolvikokemus.
Milleniaalit ja z-sukupolvi ovat kasvaneet Suomessa, joka on osa Euroopan unionia. Euroopan unioni ei ole näkynyt pelkästään yhteisvaluuttana, vapaana liikkumisena ja kurkkudirektiiveinä vaan myös osana opetussuunnitelmia. Tämän aikakauden nuoret ovat kasvaneet oppien samalla kaiken mahdollisen Euroopan unionista, eurooppalaisista arvoista ja Euroopan historiasta.
Globaalit eurooppalaisnuoret ovat myös sitä mieltä, että siirtolaisuus on erottamaton osan tämän päivän maailmaa. Olen eurooppalainen -hankkeen tutkimukseen osallistuneet nuoret Suomesta, Saksasta, Virosta, Puolasta, Tšekeistä, Slovakiasta, Liettuasta ja Latviasta suhtautuivat myönteisesti maahanmuuttoon – tosin maahanmuutto Euroopan ulkopuolelta herättää hitusen enemmän ristiriitaisia ajatuksia kuin vaikkapa Euroopan sisällä muuttaminen.
Mutta kuten nykyiset siirtolaiset, ovat myös monet nykyisistä eurooppalaisista ja heidän esivanhemmistaan tulleet jostain muualta. Ihmiset ovat muuttaneet alueelta toiselle kautta historian. Eurooppalaisuus on muovautunut aikojen saatossa ja tulee muovautumaan edelleen. Eurooppalaisuutta voidaan nähdä olevan yhtä monta kuin eurooppalaisiakin on, eli versioita löytyy noin 740 000 000 kappaletta.
Pohjanmaalaisen Eurooppa, katalonilaisen Eurooppa ja ranskalaisen muslimivähemmistöön kuuluvan Eurooppa ovat tietenkin erilaisia, mutta kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että yhteisistä hyvistä eurooppalaisista arvoista kannattaa pitää kiinni. Rauha, tasa-arvo, oikeusvaltiot ja ihmisoikeudet eivät ole keneltäkään pois ja luovat meille kaikille hyvää maailmaa. Sinä lukija, todennäköisesti eurooppalaisena, voit vaikuttaa siihen millaisessa Euroopassa me tulemme elämään.
