Jokainen tietää sen tunteen, kun käydään tulista keskustelua erimielisyyksistä ja dialogi ei etene lähellekään yhteistä ymmärrystä vaan molemmat osapuolet pitävät tiukasti kiinni omista näkemyksistään. Se on turhauttavaa. Välissä on ikään kuin seinä, josta argumentit kimpoilevat takaisin ja toista ei edes jaksa yrittää ymmärtää – koska tietää olevansa oikeassa, ja toinen on väärässä. Mutta jos molemmat ajattelevat näin, eikö tilanne ole aika ristiriitainen?
Konfliktit syntyvät usein ristiriitatilanteista, joissa henkilöiden toiveet ja halut eivät kohtaa. Dialogilla eli avoimella keskustella, jossa osapuolet tavoittelevat yhteistä ymmärrystä, voidaan edistää rauhaa ja osallisuutta sekä ratkoa konflikteja.
”Rauha ymmärretään usein sodan vastakohdaksi mutta se on myös tila, jossa yhteiskunnassa olisi mahdollisimman vähän epävakautta ja syrjintää.” toteaa Rauhankasvatusinstituutin viestintäpäällikkö Heli Pekkonen.
Rauhaa voidaankin tarkastella Pekkosen mukaan kahden käsitteen kautta: negatiivisen ja positiivisen rauhan kautta. Kuulostaa kauhean teoreettiselta, mutta oikeastaan käsitteet auttavat ymmärtämään, että rauha ei ole vain sodaton tilanne. Negatiivinen rauha on esimerkiksi aseellisen konfliktin hillitsemistä ja suoran aseellisen väkivallan loppumista, kuten sitä mitä Ukrainassa tällä hetkellä yritetään saada aikaiseksi.
Positiivinen rauha taas on laajempi käsite. Siinä keskitytään aseellisen väkivallan loppumisen lisäksi myös siihen, että olisi mahdollisimman vähän yhteiskunnallista epävakautta – eli, että meillä olisi yhteiskunta, joka myös pysyy rauhaisana. Epävakautta voi aiheuttaa esimerkiksi joidenkin ihmisryhmien ulossulkeminen tai syrjiminen.
Kaikilla ei ole samat mahdollisuudet osallistua dialogiin
”Dialogia ei voida käydä, mikäli emme ymmärrä ja halua huomioida yhteiskunnallisia valtarakenteita” toteaa Pekkonen.
Tällä hän tarkoittaa sitä, että ihmisen tausta vaikuttaa siihen, kuinka hyvin hän saa äänensä kuuluviin. On eri asia yrittää saada äänensä kuuluviin esimerkiksi pakolaistaustaisena nuorena naisena kuin ihmisenä, joka ei edes tajua olevansa valta-asemassa.
”Dialogi tai keskustelut käydään aina niistä asemista käsin, joissa ihmiset kulloinkin ovat.”
Hyvä dialogi muodostuu Pekkosen mielestä siitä, että meidän tulee ensin tunnistaa se asiat, jotka vaativat yhteistä käsittelyä. Tämän jälkeen nuo asiat tulisi kohdata yhdessä ja käsitellä niitä, vaikka ne olisivatkin vaikeita. Pinnalle saattaa nousta todella epäoikeudenmukaisia kokemuksia, mutta ne tulisi käsitellä, sillä muuten dialogi jää pinnalliseksi. Kohtaamisen jälkeen pitäisi pyrkiä löytämään ratkaisuja: mitä näille asioille voisi tehdä käytännössä
”Kun ihmiset kykenevät aidosti kuuntelemaan ja kuulemaan toisiaan ja saamme luotua tilaa, jossa uskallamme yhdessä kohdata vaikeitakin asioita ja ratkaista konflikteja.”
Pekkonen toteaa, että jos jännitteet sivutetaan ja vaiennetaan, ne jättävät konfliktit kytemään. Kytemisen jatkuttua jonkun aikaa konfliktit saattavat roihahtaa uudelleen liekkeihin, ja jopa voimakkaampina kuin aikaisemmin.
”Kun kohtaamme jännitteet voimme vähentää niiden negatiivia vaikutuksia erityisesti yhteiskunnassamme heikommassa asemassa oleviin ja vaiennettuihin väestönryhmiin.”
Dialogia voidaan luoda vaikkapa dokumenteilla
Rauhankasvatusinstituutti tarkasteli keväällä dialogisuutta muun muassa dokumenttielokuvien työpajoissa nuorten maahanmuuttajanaisten kanssa. Tarkoituksena oli ymmärtää, missä eri ilmiöissä on kyse, tuoda esille niiden ihmisten tarinoita, jotka eivät muuten kuulu yhteiskunnassa sekä miettiä, keiden pitäisi kuulla tarinat, jotta tapahtuisi muutos.
”Käytännössä dialogi ja dokumenttien tekeminen ovat hyvin samankaltaisia prosesseja: molemmissa kaivaudutaan pintaa syvemmälle ja yritetään ymmärtää, mistä eri ilmiöissä on kyse”, Pekkonen toteaa.
Kevään työskentelyn tuloksena syntyivät kaksi dokumentaarista lyhytelokuvaa A land called Faiza ja A beauty of the respect. Elokuvissa tarkastellaan erityisesti päähenkilönä olevien somalitaustaisten naisten kokemusta oman äänensä esille saamisesta sekä siitä, miten he haluaisivat tulla nähdyksi.
”Minulla on oikeus olla, kuka haluan. Minulla on oikeus olla nainen ja ihmettelijä. Minulla on oikeus harjoittaa uskontoani. Minulla on oikeus antaa ääneni kuulua”, toteaa Faiza omassa dokumentissaan ja kiteyttää jotain olennaista dialogista.
Hyvä dialogi vaatii sen, että jokainen osapuoli tulee kuulluksi. Ja siitä meidän pitää lähteä liikkeelle: antaa tilaa ihmisille tulla nähdyksi, tulla kuulluksi ja yrittää ymmärtää toisiamme – jotta voimme rakentaa myös rauhaa.
Lisää menetelmiä empatian ja keskustelukulttuurin parantamiseksi löytyy Kasvattamassa empatiaa -oppaasta.
